|

Meillä jokaisella on oikeuksia. Kasvun ja kehittymisen myötä joudumme myös erilaisten valintojen eteen ja saatamme tahtoa vaikuttaa. Nuoria koskevia oikeuksia ovat mm. oikeusturva ja rikosoikeudellinen vastuu, joka alkaa 15- vuotiaana. Valintoja tarjoavat esimerkiksi ase- ja siviilipalvelus.
Vaikuttamismahdollisuuksia on lukemattomia. Jotain kiinnostaa poliittinen vaikuttaminen, kun taas toinen haluaa parantaa eläinten elinoloja. Monen kohdalla vaikuttaminen näkyy myös arjessa. Osallistuminen koulun oppilaskunta toimintaan, olemalla jäsenenä nuorisotilan talohalli-tuksessa tai oman lempiruoan näkyminen päivällisellä tai oman huoneen järjestyksen muuttaminen oman mielen mukaan ovat vaikuttamista. Oman vaikuttamisväylän voi löytää vaikka kotikulmilla toimivan järjestön kautta.
Sisällysluettelo
|
|