Vapaa-aika on meille jokaiselle ensisijaisen tärkeää. Mielekkään tekemisen kautta usein moni löytää voimavaroja kiireiseen arkeen. Moni täyttää vapaa-aikaansa esimerkiksi harrastuksilla. Harrastus voi olla säännöllistä ja ohjattua tai vastavuoroisesti epäsäännöllistä ja oma-aloitteista.

Vapaa-ajan voi täyttää liikunnalla, kulttuurilla tai vaikkapa vapaaehtoistyöllä tai oleskelemalla kavereiden kera. Välillä on tärkeää kuitenkin myös muistaa vain olla ja nauttia. 

Sisällysluettelo