Viro – Metallica 13.6.2006

Vaikka liput keikalle ostettiin jo hyvissä ajoin, niin itse matkalippujen osto jäi vähän liian myöhäiseksi. Päästäksemme keikalle jouduimme varaamaan matkat 12.-14. päivän ajaksi, eli kaksi yötä Tallinnassa. Tämä ei muuten olisi haitannut mutta hotellihuoneiden saaminen oli vielä vaikeampaa kuin matkojen. Onneksi kuitenkin saimme ensimmäiseksi yöksi hotelli huoneet viiden hengen porukallemme. Toiseksi yöksi ei enää mistään löytynyt vapaata tilaa.

Päivä 1. 12.6.2006

Matkamme alkoi 12.6 Helsingin länsisatamasta, laiva irtosi maista kello kahdeksan aikoihin. Koska menomatkalle emme olleet saaneet hyttiä, päätimme hakea TaxFreestä virvokkeita ja siirryimme noin kolme tuntisen matkan ajaksi nauttimaan niitä kannelle. Puoli kaksitoista astuimme jo ulos Tallinnan terminaalista. Helle oli aivan kamala, eikä pientäkään tuulenvirettä ollut havaittavissa. Itse poltin naamani jo laivan kannella, ja paahde maissa oli vielä hirveämpi.

Suuntasimme satamasta Hesburgerin ja virvokemyymälän kautta hotelliimme, joka sijaitsi aivan sataman tuntumassa.

Koko loppupäivä sujuikin hyvin hotellihuoneen suojissa lepäämällä ja valmistautumalla seuraavaan päivään. Varaamamme kaksi huonetta eivät olleet mitenkään erikoisia, mutta tärkeintä oli että molemmissa oli oma suihku. Positiivisin yllätys oli että TVstä näki neljä suomalaista peruskanavaa. Hintakin oli todella huokea, noin 20€/henkilö ja aamupala kuului hintaan.

Päivä 2. (Keikka) 13.6.2006

Heräsin ensimmäisiä kertoja seitsemän aikoihin, olo ei ollut hyvä, olin jostain napannut itselleni jonkin näköisen vatsataudin. Pysyin sängyssä (+vessassa) lähes huoneen luovutukseen asti, joka oli 12.00, jäi siis ilmainen aamupalakin nauttimatta. Käytimme pari tuntia hotellien seulontaan, toivoen että löytäisimme huoneen tulevaksi yöksi. Soitimme useaan paikkaan ja kävimme paikan päälle kaikissa lähialueiden hotelleissa mitä löysimme, ilman tulosta. Luvassa oli siis yö Tallinnan ulkoilmassa.

Emme antaneet tämän kuitenkaan masentaa, vaan lähdimme taksilla kohti keikkapaikkaa; Tallin Song Festival Grounds. Olimme alueen ulkopuolella hyvissä ajoin, eli kello kahden jälkeen ja porttien avaamisajaksi oli ilmoitettu 17.15. Sisään pääsimme jo ennen viittä, ja alue oli todella mahtava. Valtavan kokoinen, juoma- ja ruokakojuja oli todella paljon ja vessojakin oli varmasti satoja. Kaikki oli järjestetty paremmin kuin missään Suomessa käymälläni keikalla / festareilla. Vaikka ihmisiä oli todella paljon, uskoisin että enemmän kuin 70 000,joka minulle on ilmoitettu, niin mihinkään ei tarvinnut jonottaa yli minuuttia. Hetken aluetta kierrettyämme sijoittauduimme valtavalle nurmikkokentälle josta konserttia oli tarkoitus seurata.

Kun kentälle saavuimme ensimmäinen bändi Pedigree oli jo lopettamaisillaan settiään. Tällä ei ollut mitään väliä sillä meidän joukkomme oli tullut kuulemaan nimenomaan Metallicaa. Jouduimme lähemmäs neljä tuntia odottamaan käsittämättömässä auringon paahteessa illan pääesiintyjää. Tänä aikana pidimme totta kai huolta nestetasapainosta, joka oli helppoa sillä juomatiskejä oli myös kentällä joten pitkältä ei tarvinnut lähteä juotavaa hakemaan. Kun Tanal Padar and The Sun ja Bullet For MY Valentine –bänditkin olivat settinsä lopettaneet alkoi aurinko jo laskemaan. Jonkin ajan kuluttua kaiuttimista alkoi soimaan  AC/DC:n It's A Long Way to the Top (If You Wanna Rock 'n' Roll), tiesin jo mitä odottaa. Biisin loputtua alkoi screeneiltä pyöriä tuttuun tapaan pätkä The Good, The Bad and The Ugly –spagettiwesternistä ja Ennio Morriconen The Extacy of Gold soi taustalla. Yleisö nousi seisomaan ja kiljumaan, Metallica on saapumassa lavalle.

Ensimmäisenä biisinä jyrähti ilmoille Creeping death, tätä seurasi Fuel joka viimeistään sai jokaisen ihmisen yleisössä syttymään. Tunnelma oli mahtava, juomatiskien myyjät nousivat tiskeilleen nähdäkseen bändin ja jopa iskivät asiakkaiden käsiin juotavaa ilmaiseksi jos tajusi mennä kysymään. Seuraavina kappaleina tulivat Wherever I May Roam  sekä For Whom The Bell Tolls. Näitä seurasi illan ensimmäinen yllätys kun Fade to black alkoi soimaan. Kappale on aina kuulunut ehdottomiin suosikkeihini, eikä yhtye sitä enää kovin usein soita. Seuraava yllätys tuli heti perään. Lava pimeni ja screeneillä näkyi englanniksi teksti joka ilmoitti että Master of Puppets levy julkaistiin kaksikymmentä vuotta sitten ja Metallica haluaa juhlia päivää yleisön kanssa. Toisin sanoen seuraavina biiseinä oli vuorossa koko kyseinen levy: Battery, Master of Puppets, The Thing That Should Not Be, Welcome Home (Sanitarium), Disposable Heroes, Leper Messiah, Orion, Damage Inc.

Tämän mahtavan putken päätteeksi kunnioitettiin Cliff Burtonia (10.2.1962 – 27.9.1986), kun hänen kuvansa ilmestyi screeneille.

Seuraavaksi vuorossa olikin vähemmän yllättävät biisit:  Sad But True, Nothing Else Matters, One ja Enter Sandman. Viimeisiksi kappaleiksi jätettiin upea The Anti-Nowhere Leaguen alun perin säveltämä So What, jonka ajaksi aiemmin soittaneet bändit nousivat lavalle taustalaulajiksi, ja Metallican yksi parhaimmista livebiiseistä Seek and Destroy.

Setti kesti lähelle 2,5 tuntia, ja oli ainakin omasta mielestäni todella mahtava. Etenkin kun Load, ReLoad ja St.Anger levyiltä oli otettu mukaan ainoastaan yksi kappale. Vielä lopuksi kun yhtyeen jäsenet kiittelivät yleisöä, tuli kiitoksia myös suomalaisille ja ruotsalaisille (ja juuri tuossa järjestyksessä :P )  jotka olivat tänne asti jaksaneet lähteä suosikkiaan kuuntelemaan.

Päivä 3. 14.6.2006

Kävelimme takaisin Tallinnan keskustaan seitsemänkymmenentuhannen ihmisen keskellä, matka sujui ripeästi ja äänekkäästi. Ensimmäisen kahden kilometrin ajan ihmiset jatkoivat ”hey hey hey!” jne –huutoja, eli fiilistä riitti vielä keikan jälkeenkin. Kerrostalojen ikkunoihin ilmeistyi hämmästyneitä ja vihaisia kasvoja lähes koko matkan ajaksi. Yön vietimme sataman D-terminaalin edustalla yrittäen nukkua, mutta ilma oli niin kylmä, että ei kunnon unta saanut. Kohtalotovereita riitti, terminaalin edessä yöpyi kymmeniä suomalaisia. Terminaali aukesi kuudelta, jolloin siirryimme sisälle nukkumaan. Herätys tuli ennen yhdeksää kun ei-niin-ystävällinen vartija huusi jotain. En tiedä tarkkaan mitä, mutta ulos piti lähteä. Aamupäivä meni kaupoissa kiertelyyn ja syömiseen, laivaan pääsimme noin klo 16.30. Hyttiin pääseminen tuntui todella mahtavalta, etenkin kun pääsi suihkuun. Ei edes haitannut se, että hytti oli neljälle ja meitä oli viisi, ja jo ostamamme tuliaiset täyttivät kolmasosan hytistä. Punkalle rojahdin heti suihkun jälkeen, kun silmäni avasin olimmekin jo lähes Helsingissä. Passin tarkastus kesti totutusti kotona paljon kauemmin kuin Virossa, ulos päästyämme näin heti ensimmäisenä kaverini Fiatin odottamassa meitä. Kotiin päästyäni nukahdin välittömästi, todella väsyneenä mutta todella onnellisena.

Matkasta jäi todella hyvät muistot, kiitokset siitä Metallicalle.