MATKAKERTOMUS

LATVIA, LIETTUA & PUOLA

Vietin kesällä 2005 elokuun kaksi ensimmäistä viikkoa reppumatkaillen Latviassa, Liettuassa ja Puolassa kahden ystäväni kanssa. Itä-Eurooppa houkutteli paitsi alhaisella hintatasolla, myös mielenkiintoisella kulttuurillaan. Tarkoituksena oli selvitä pienellä budjetilla ja rahaa menikin vain noin 500 euroa matkoineen ja majoituksineen, ravintoloissakin syötiin lähes joka ilta.

LATVIA

RIIKA

Ensimmäinen kohde oli Riika, jonne saavuimme yöllä, rämisevällä ja pienellä (mutta halvalla) RyanAirin koneella. Olimme varanneet hostellin etukäteen ja sopineet, että meidät haettaisiin kentältä. Meitä vastassa oli hostellin maksama taksikuski joka hurjasteli meidät vanhaan kaupunkiin. Kun saavuimme hostellillemme, parittajan näköinen mies istumassa rappukäytävässä aiheutti hieman pelkoa ja hämmennystä. Myöhemmin kuitenkin selvisi, että kyseessä oli vain alakerran strippiklubin rahastaja-portsari. Hostelli paljastuikin sitten erittäin mukavaksi ja viihtyisäksi paikaksi aivan vanhan kaupungin sydämessä.

Riikan vanha kaupunki on todella kaunis, vauras ja viihtyisä. Ikävä kyllä tämä turistikohde on vain silmänlumetta – todellisuus Latviassa on huomattavasti rähjäisempää ja köyhempää.

Tutustuimme hostellilla ihaniin ihmisiin ympäri maailmaa. Yhtenä iltana istuimme paikallisilla terasseilla joukossa, joka koostui briteistä, saksalaisista ja pojasta, joka oli hongkongilais-uusiseelantilainen. Oma kankea kielikin taittui kummasti englantiin ja keskustelu kulki niin maamiinoista kuin erilaisista kulttuureistakin.

KEMERI

Teimme Riikasta päiväretken Kemeriin siellä sijaitsevan luonnonpuiston takia. Matka sinne kesti noin tunnin paikallisjunalla. Kemeri paljastui jalattomien miesten ja - naisten köyhäksi kyläksi. Oli todella hämmentävää, kun joka toinen vastaantulija oli pyörätuolissa tai käveli kepeillä. Syytä tähän mysteeriin emme saaneet selville.

Etsimme luonnonpuistoa tuntitolkulla. Lopulta alkoi sataa ja kun olimme kartan mukaan oikeassa paikassa, löysimme vain kasan roskasäkkejä. Olimme jo luovuttamassa, mutta löysimmekin ystävällisten paikallisten avulla reitin oikealle paikalle. Siellä oli kuin olikin pitkospuureitti kauniilla suolla. Oli vain sinänsä harmillista, että monia tunteja etsimämme reitti oli vain vajaan tunnin mittainen polku. Myöhemmin selvisi, että jos haluaa kunnon luonnonpuistoon, kannattaa suunnata muualle kuin Kemeriin. 

JÜRMALA

Riikasta matkasimme yhdeksi yöksi puolen tunnin junamatkan päähän Jürmalaan, jossa on mahtava, kilometrejä pitkä hiekkaranta (tosin koko visiittimme ajan satoi ja/tai oli kylmä, joten siitä ei ollut meille juurikaan iloa). Kaupunki muistuttaa jossain määrin etelän lomakohteita kävelykatuineen ja turistikauppoineen.

Jürmalan turistineuvonnan tädit ohjasivat meidät ystävällisesti edullisimpaan majoitusvaihtoehtoon. Kyseessä oli vanha neuvostohenkinen hotelli. Kalterit ikkunoissa eivät onnistuneet luomaan turvallisuuden tunnetta ja yö nukuttiinkin hieman levottomissa merkeissä.

LIETTUA

VILNA

Jürmalasta tulimme takaisin Riikaan, josta hyppäsimme illalla Vilnaan kulkevaan bussiin. Käytimme koko matkan ajan paljon yöbusseja, sillä ne olivat taloudellinen vaihtoehto sekä ajallisesti, että rahallisesti – päiväaikaa ei kulu matkustukseen eikä toisaalta rahaa erilliseen yöpymiseen.

Saavuimme Vilnaan aikaisin aamulla. Ystävälläni oli kova veskihätä. Vaihdoimme hätiin pienen summan paikallista rahaa, että kaveri pääsi bussiaseman vessaan, joka Itä-Euroopan tyylin maksoi pari lanttia.

Jäimme toisen kaverin kanssa odottelemaan. Meni hetki. Meni toinen. Kännykkäni piippasi viestin merkiksi. ”Apua! Olen invavessassa enkä pääse ulos!” Alkoi armoton pelastusoperaatio.

Ensin lähdimme luonnollisesti vessanpitäjämummon puheille, joka ei tietenkään ymmärtänyt mitä yritämme englanniksi selittää eikä tietenkään päästänyt meitä vessan sisälle. Sitten lähdimme etsimään bussiasemalta ihmistä, joka puhuisi sekä englantia että liettuaa ja selventäisi mammalle tilanteen. Eräs ystävällinen mies lähti matkaamme – mutta paljastui ettei hän ymmärtänyt mitä selitimme vaikka yritti siltä vaikuttaakin. Hän joka tapauksessa maksoi meidän sisään, kun luuli että hätämme oli puhtaasti elimellinen.

Päätimmekin hyödyntää tilanteen menemällä pissalle pelastusoperaation lomassa ja samalla havaitsimme miksi kaveri oli valinnut invavessan – muut olivat ns. reikä lattiassa – mallia. Paikansimme kaverin vessakopin ja aloimme viittoa mummolle että tulisi avaamaan oven. Mummo vain näytti happamalta ja tiuski takaisin. Epätoivo alkoi vallata. Sitten mamma nousi, käveli invavessan ovelle ja – riuhtaisi sen auki. Sitä seurasi hetki huutamista, josta liettuantaidotonkin ymmärsi miten töykeää oli mennä invavessaan jos ei ole invalidi. Hän siis oli päättänyt antaa onnettomalle kaverillemme pienen opetuksen ja olla päästämättä ulos – ainakaan ihan heti.  

Liettuassa näkyi erityisen selvästi neuvostovallan jäljet. Työpaikkoja oli esimerkiksi edelleen joka lähtöön (Neuvostoliitossahan kaikille tuli löytyä jonkinlainen työ), vessojen ylläpitäjä- ja rahastajatädeistä ja -sedistä kadunpesijöihin ja bussien ja junien lipunleimaajiin asti. Sama ilmiö näkyi myös Latviassa, muttei aivan yhtä silmiinpistävänä.

Riian tapaan Vilnassa on kaunis ja hämäävän vauraan oloinen vanha kaupunki. Turistikohteita löytyy päivän visiitille sopiva määrä. Vaikutuksen teki Sellimuseo, jossa esitellään entisen KGB:n oikeita tiloja. Jatkoimme illalla matkaa yhden päivän tiiviin turistikierroksen jälkeen kohti Puolaa ja Varsovaa.

PUOLA

VARSOVA

Saavuimme Varsovaan aamulla, tosin muutaman tunnin aikataulusta myöhässä, kiitos rajanylityksen keston. Varsova on suuri kaupunki, jossa etäisyydet ovat pitkiä. Sen koimme jo ensimmäisenä aamuna etsiessämme hostellia. Paikallisia busseja kannattaakin opetella käyttämään, ellei halua käyttää meidän tavoin tuntikausia paikasta toiseen kävelyyn. Varsovassa tutustuimme sekä vanhaan - että uuteen kaupunkiin. Kaupunki suorastaan sykki elämää. Matkakumppanini eivät täysin lämmenneet Varsovalle, mutta minusta se oli vaikuttava. Jatkoimme yhden yön ja kahden päivän jälkeen matkaa.

ZAKOPANE

Zakopaneen kuljimme taas yöbussilla. Zakopane on idyllinen, puolalaisten itsensä suosima lomakylä aivan Etelä-Puolassa. Kauniit vuoristomaisemat ovat lumoavat ja vuorilla kulkee hienoja kävelyreittejä, joita kannattaa käydä kokeilemassa. Zakopanessa myydään myös aivan suunnattoman herkullisia savujuustoja pienissä kojuissa ympäri kylää.

Zakopanen hotelli jatkoi mielenkiintoisten majoituspaikkojemme sarjaa. Se oli ulospäin melko hieno, mutta dormityyppinen huoneemme (jossa oli lisäksemme tilaa kahdeksalle ihmiselle) muistutti lähinnä vankilan selliä rautasänkyineen, törkyisine seinineen ja revenneine lattiamattoineen. Mutta sitä saa, mistä maksaa… Ja tärkeintähän on, että oli katto pään päällä.

KRAKOVA

Lähdimme Krakovaan parin Zakopanessa vietetyn päivän jälkeen. Matka oli melko lyhyt ja kesti vain nelisen tuntia.

Krakova on aivan ihana, kaunis kaupunki, jossa on vilkas yöelämä. Hostellin väen mukaan keskusta-alueella olisi yli 300 baaria. Tutustuimmekin paikallisiin ravintoloihin ja yökerhoihin useampana iltana. Niitä löytyi joka lähtöön, bluesbaareista teknoluoliin.

Krakovasta pääsee kätevästi Auschwitzin keskitysleireille. Sillä aikaa, kun ystäväni kävivät tutustumassa tähän järkyttävään paikkaan, minä heikkohermoisena jäin viettämään aikaa Krakovassa. Päivä sujui ihanan leppoisasti tunnustellen ilmapiiriä ja katsellen paikkoja. Kävin myös paikallisessa kampaamossa, mikä oli mielenkiintoinen kokemus. Työntekijät eivät puhuneet englantia, mutta sain kuitenkin selvitettyä mitä halusin ja lopputulos olikin hieno.

Kävimme myös Wieliczkan suolakaivoksilla. Turistirysässä käynti ei ollut välttämättä päivän tuhlaamisen väärti. Jonotus kaivokseen kesti useamman tunnin, päädyimme puolaa puhuvan oppaan ryhmään ja maan alla meni monta tuntia kuunnellen käsittämätöntä palpatusta erilaisten suolaveistosten luona. Tilanne muuttui jo todella absurdiksi kun yhdessä luolaston ”huoneessa” oli torvisoittokunta jonka kanssa saattoi kuvauttaa itsensä. Tosin oli kyllä mielenkiintoista nähdä maan alla mm. valtaisa kirkko Marian, Jeesuksen ja Paavi Johannes Paavalin patsaineen (ja kaikki tehty suolasta!).

PALUUMATKA

Lentomme takaisin Suomeen lähti Riiasta. Siispä matkamme päättyi pitkään yhtäjaksoiseen matkustamiseen, ensin Krakovasta Varsovaan junalla, sitten Varsovasta Riiaan bussilla (matkaan kului yhteensä lähes vuorokausi). Bussissa näytettiin jenkkileffoja puolaksi dubattuna. Olivat aika viihdyttäviä.

 Riiassa meillä oli vielä päivä aikaa ennen lennon lähtöä. Käytimme ajan viimeisten tuliaisten ostamiseen ja ravintoloissa istumiseen. Oli hauskaa nähdä taas ”tuttuja paikkoja” parin viikon takaa. Lento sujui tuttuun tapaan rämisten, mutta laskeuduimme kuitenkin lopulta turvallisesti kotimaan kamaralle.    

Laura