Uni vaikeuksia? Oletko väsynyt usein?

Onko sinulla univaikeuksia? Oletko aina väsynyt? Heräät väsyneenä? Et saa unta illalla? Oireita on monenlaisia, mutta nämä ovat yleisempiä.

Nuorena henkilönä tarvitset noin 8-10 tuntia unta joka yö, vaikka sinusta tuntuisikin, ettet tarvitse paljoa unta. Nuoret usein erehtyvät luulemaan etteivät tarvitse paljoa unta, koska illalla jossain vaiheessa ovat ”pirteimmillään”, tämä olettamus on kuitenkin väärin, ja tuo ”pirteimmillään” vaihe kuitenkin menee nopeasti ohi. Muistathan ottaa sen huomioon?

Muutama yksinkertainen vikki:

  1. Uni on aivojen ruokaa; pienikin väsymys saattaa haitata suorituskykyäsi. Liian vähäinen uni saattaa aiheuttaa että näytät väsyneeltä, tai tunnet olosi masentuneeksi ja ärsyyntyneeksi.
  2. Muista jatkuvuus! Mene aina nukkumaan samaan aikaan ja herää samaan aikaan. Pidä se yllä myös lomilla ja viikonloppuina!
  3. Älä ”hairahda” aikataulusta koskaan enemmäksi kuin maksimissaan kahdeksi tai useammaksi yöksi.
  4. Jos on pakko pysyä valveilla, yritä vältellä yli tunnin yli nukkumaanmenoajan ohitusta, ja nouse seuraavana päivänä kahden tunnin sisällä normaalista heräämisajastasi. Jos seuraavana päivänä väsyttää, ota aikaiset iltapäivä nokoset.
  5. Opettele kuinka paljon tarvitset unta joka yö. Herätessä sinun pitäisi tuntea itsesi virkeäksi, ei väsyneeksi!
  6. Mene kirkkaaseen valoon niin nopeasti kuin pystyt heti aamulla, valo tiedottaa aivoillesi milloin on aika herätä ja milloin aika nukkua.
  7. Opettele rytmisi, täten voit suunnitella etukäteen jotain ”hauskaa” tekemistä ajoille jolloin tunnet itsesi väsyneeksi!
  8. Lounaan jälkeen/iltapäivällä yritä välttää kahvia, virvoitusjuomia joissa on kofeiinia sekä nikotiinia ja alkoholia. Nämä kaikki häiritsevät untasi.
  9. Rentoudu ennen nukkumaan menoa. Kaikki ”raskaammat” aktiviteetit pitäisi jättää pois tunnin sisällä ennen nukkumaanmenoa.
  10. Sano ei koko yön jutuille. Myöhään valvominen voi aiheuttaa täyden kaaoksen unirytmiisi ja virkeyteesi seuraavana päivänä… ja pidempääkin.
  11. Muista että tärkein asia mitä voit tehdä, vaikkapa kokeita varten on nukkua edellisenä yönä hyvin, vaikka myöhään yöhön lukeminen tuntuisikin järkevämmältä. Valvominen aiheuttaa sen, ettet jaksa keskittyä seuraavana päivänä.

Kun nukut hyvin, parhaimmillaan heräät jo hieman ennen herätyskellon sointia, täysin virkeänä ja valmiina päiväntoimiin. Päivästäsi tulee paljon nautinnollisempi, ja saat paljon enemmän aikaiseksi.

Ajattele vaikka sitä mitä treffikumppani tuumaa jos olet treffeillä aivan väsynyt ja puoli-unessa? Voit olla lähes 100% varma että hänestä tuntuu että hän on niin tylsä ettei sinua kiinnosta lainkaan, kun tuskin pysyt edes hereillä. Lopun voitkin sitten unohtaa.

- Aleksi