Lyhytjännitteinen harrastushistoriani
Ensimmäisenä harrastuksenani muistan muskarin. Siellä yritin opetella 5-vuotiaan innolla kilkuttelemaan erilaisia soitimia. Kevätesityksessä seisoin satapäisen yleisön edessä soitin kädessäni. Siis vain seisoa möllötin. Häh? Olisiko minun muka pitänyt sitä soittaakin?
Olen vieläkin vähän katkera, että vanhempani estivät hanuristin urani. Unelmoin 6-vuotiaana tosissani haitarin soitosta. Saattaisin olla jo mestarimuusikko jos he olisivat uskoneet lahjoihini. Mutta minut laitettiin pianotunneille. Orastava musikaalisuteni tukahtui melko pian ja tuntien kanssa samaan aikaan tullut lastenohjelma vei voiton.
Ala-asteen aikana kokeilin ainakin koripalloa, lentopalloa, ratsastusta ja erilaisia kerhoja heikolla menestyksellä – mikään ei napannut. Kuvataidekoulussa sentään kävin kolme vuotta, vaikka sekin harrastus jäi yläasteelle mentäessä.
Ysiluokkalaisena aloitin Tae Kwon Don. Muistan vieläkin elävästi persoonallisen opettajamme, korealaissyntyisen Mestarin ja Korean lipun, jolle piti kumartaa aina harkkojen alussa. Alkeiskurssin jälkeen mielenkiinto lopahti – taas.
Lukioikäisenä päätin kokeilla joogaa, se oli jo pitkään miellyttänyt minua ajatuksen tasolla. Tässä tapauksessa fiilis loppui jo yhden tunnin jälkeen. En osannut alkuunkaan mennä vaadittuihin asentoihin ja turhauduin. Ei sekään tainnut olla minua varten.
Kuntonyrkkeilystä innostuin aluksi tosissani. Armeijameininki sai meikätytönkin pumppaamaan itsestään 100 prosenttia joka kerta. Se oli kuitenkin liikaa heikoille hartioilleni. Jatkuva kipu turhautti ja lopulta fysioterapeuttinikin oli sitä mieltä, että minun kannattaa lopettaa lihaskuntooni nähden liian rankka treeni.
Kuntosalilla käynnin olen aloittanut useamman kerran kuin edes jaksan muistaa. Samoin uinnin ja lenkkeilyn. Ja aerobicin.
Usein olen tullut harmitelleeksi, etten omaa mitään kunnollista harrastusta. Kun muut kertovat ylpeinä lajivalikoimistaan toivon vain häpeillen, ettei kukaan kysy mitä minä harrastan. Mutta toisaalta, olenhan ainakin kokeillut vaikka mitä. Ehkä voisin olla siitä ylpeä. Saatan olla hieman lyhytjännitteinen, mutta hei, that´s me. Ja onhan aina kivaa kokeilla uutta.
Voihan sitä vielä käydä niin, että iän ja kypsyyden myötä löydän oman lajini. Ja olenhan minä harrastanut lukemista, piirtämistä, leffojen katselua ja musiikin kuuntelua niin kauan kuin muistan. Viimeisen vuoden ajan olen jaksanut olla kiinnostunut myös käsitöistä. Jokainen tablaa tyylillään, niinhän sitä sanotaan. Minun harrastukseni ovat omaehtoisia ja itsenäisiä, eikä niissä ole kuukausimaksuja.
Ja muuten, syksyllä alkaisi varmaankin taas tanssikursseja…
Laura