LEIJONANHARJASKANI

Leijonanharjaskanin tunnistaa parhaiten juuri sille rodulle ominaisesta harjasta joka ympäröi sen päätä.
Leijonaharjaskaneilla on myös kova halu tulla aina huomatuksi. Varsinkin urokset ovat hyvin hellyydenkipeitä, mutta vanhemmalla iällä ne rupeavat kaipaamaan omaa rauhaansa. Naaraat ovatkin paljon äreämpiä ja ei välttämättä halua aina sitä silittelyä ja ne kyllä kertovat murisemalla tai piiloon menemisellä milloin ne eivät halua olla huomiossa. Välillä myös naaraat tekevät sen poikkeuksen, että haluavat että niitä silitellään ja leikitään niiden kanssa. Leijonaharjaskanien paino on keskimäärin n.1-1,5kg (riippuu myös ruokavaliosta)

LEIJONANHARJASKANIN HOITO
Leijonanharjaskanin kynnet pitää leikata ja huoltaa sopivan lyhyinä, jos ne kumminkin pääsevät kasvamaan pitkiksi tai ovat kauan leikkaamattomat, kani saattaa itse purra kynnet lyhyiksi jolloin jälki ei ole sitä mitä haluisi, siitä saattaa seurata kynnen tulehtuminen tai jotain vielä vakavampaa. Kanin hampaita ei tarvitse leikata, mutta niillä pitäisi olla aina kopissa jonkun lehtipuun (mieluiten pihlajan) oksa jota se saa nakerrella kun siltä tuntuu. Kopissa pitäisi olla aina vähän ruokaa esim. kuivamuonaa (hedelmäseosta) salaattia ja muuta niille sopivia tuore herkkuja esim. omenaa, tomaattia, porkkanaa jne. Jos kania pitää häkissä siellä kannattaisi erikseen olla jonkinlainen oma virtsa/uloste paikka, silloin koppi pysyy kauemmin siistinä ja hygienia säilyy. Häkin kuuluu olla avara että kani pääsee pitkäkseen ja siellä voisi olla jonkinlainen koppi minkä suojaan se pääsee piiloon jos se haluaa rauhaa.
Häkki ei missään nimessä saa olla pieni, koska kani stressaantuu siitä paljon. Turkkia voi myös vähän harjailla mutta ei liian usein, sillä kani saattaa stressaantua. Kanin voi pestä jos siltä tuntuu, mutta sitäkään ei saa tehdä liian usein. Kesäisin kanin voi viedä ulos joko talutushihnassa tai kopin kanssa ja antaa sille tuoretta ruohoa. Kahta uroskania ei saa laittaa yhteen ja ne pitäisi aina leikata tai jos on naaraskin perheessä niin voi tulla oikea kanifarmi.

SAIRAUDET
Sairauksia on monenlaisia ja niitä kannattaa tiedustella eläinlääkäreiltä.
TARVIKKEET
Sopivan kokoinen häkki, juomapullo jossa on koko ajan raikasta vettä, kuivattua heinää, oma virtsa/uloste paikka, ruokakuppi, oma pesäkoppi.
Kanin väriä ei voi vaihtaa, jos ne on pitkälle jalostettuja niin ne voi olla monivärisiäkin ja silloin niiden elinikä myös pienenee. Tavalliset Leijonanharjaskanit voivat elää jopa 6-7-vuotiaaksi. Jos kanin antaa olla vapaana kotona, niin täytyy katsoa, ettei se voi syödä sähköjohtoja tai mitään muuta sille sopimatonta. Saattaa oppia temppuja jos jaksaa opettaa.

KANIN HANKKIMINEN
Kanin voi hankkia kasvattajilta tai ihan eläinkaupasta. Kanit maksavat n. 40-75€.
Kannattaa myös kysellä jos ostaa eläinkaupasta edellisistä omistajista tai mitä sairauksia on ollut edellisillä omistajan kaneilla.
Janne