Kun armeijassa siirrytään paikasta toiseen jotenkin muuten kuin juosten, mennään marssien. Marssimista tapahtuu aina kun siirrytään joukko-osastona kasarmialueella paikasta toiseen tai kuljetaan maastossa pitkiä matkoja. Marssiminen on yksi ensimmäisiä asioita, mitä armeijassa opitaan.
Maastossa marssiminen on vapaampaa kuin kasarmialueella. Koska varusmiehillä on usein runsaat määrät varusteita mukana, ei millintarkka marssiasento- ja järjestys ole käyttökelpoinen. Usein liikutaan kolmijonossa, aseita saa kantaa miten haluaa (aseen kuljettaminen puuduttaa hyvin nopeasti esimerkiksi olkapään) sekä rauhallinen puhuminen on sallittua. Marssiosastolla on aina johtaja, joka määrää milloin liikutaan, pysähdytään tai hypätään ojaan ilmavaaraa piiloon.
Kerron tarkemmin marssimisesta kasarmialueella: joukko-osastojen, joissa voi olla jopa 150 miestä, on liikuttava marssimuodostelmassa jotta siirtyminen muiden osastojen kanssa tai niiden seassa sujuu luontevasti ja jouhevasti. Alueella liikutaan minuuttiaikataululla, joka näkyy marssille lähdön täsmällisyydessä.
Marssille valmistautuessa ja lähdössä on omat traditionsa, jotka vaihtelevat yksiköittäin. Ensiksi Alikersantti (tai Upseerikokelas) ilmoittaa että “Yksikkö kuulolla, ruokaluun lähtöön aikaa 10 minuuttia! Varustus: lippalakki, t-paita, housut ja maiharit!” Liikuttaessa kaikkien varusmiesten tulee olla yhtenäisessä asustuksessa, joten ennen lähtöä varustus ilmoitetaan kaikille. Ja se varustus on pakko olla, mutta jos ei ole (vaikka lippa-lakki väliaikaisesti kadonnut), niin joutuu muodostelman perään.
Kun ilmoitetaan “Aikaa kolme minuuttia!” on hyvä mennä jo täydellisessä varustuksessa istumaan taistelujakkaralleen punkkansa päätyyn. Kun huudetaan “Minuutti!” aloitetaan jäkittäminen. Jäkittäminen on asento jakkaralla, jossa kantapäät ovat yhdessä, kädet nyrkissä polvien päällä, selkä suorana (“Ei nojata! Loppuu se pyöriminen!”), katse suunnattuna katonrajaan. Vaikka jäkittäminen tuntuu turhakkeelta, rauhoittaa se tilanteen ja mahdollistaa siirtymiset minuutin tarkkuudella, kun kukaan ei härvää tai pyöri silloin kun pitäisi olla jo liikkeellä. “Tuvissa jonoon järjesty!”, jolloin siirrytään ripeästi jonoon, alkaen ensimmäisestä punkasta. “Alkaen tuvasta 1, jaoksittain yksikön pihahalle, kolmiriviin järjesty!”, jonka jälkeen lähdetään vauhdilla ulos tuvista ja suoranaisesti juostaan ovista ulos. Ryhmät jakaantuvat jaoksiinsa (esim. yksikkö = 4 jaosta) ja muodostelman hakeminen alkaa, mahdollisimman ripeästi tietenkin. Riveihin järjestäydytään pituusjärjestykseen, pitkät kärkeen ja päinvastoin. Sitten ojennetaudutaan: oikea käsi suoraksi oikealla puolella olevan varusmiehen olkapäälle, vasemmalla kädellä nopeasti mitataan välimatka edessä olevaan varusmieheen ja siirrytään sen verran, mitä on tarvis. Intin alussa muodostelmaan meneminen sujuu vähemmän jouhevasti, loppuajalla suoraan sanoen ihanteellisella rutiinilla.
Jokaisella marssi-osastolla on oma johtaja (Alikersantti tai Upseerikokelas), ja jokaisella jaoksella on vielä omat alikersanttinsa, jotka vievät osastoa eteenpäin ja antavat käskyt liikkua ja pysähdellä. Osasto liikkuu myös samaan tahtiin kuin johtajansa: jos johtaja juoksee, osastokin juoksee samassa tahdissa.
Vekaranjärven varuskunnan Sotilaskoti
Uskon, että jokainen varusmies, joka Vekaranjärven varuskunnassa asepalveluksen on suorittanut tai tulee suorittamaan, muistelee tai tulee muistelemaan varuskunnan sotilaskotia lämmöllä. Uskon myös, että sama tunne vallitsee myös kaikkia muitakin Suomen varuskuntien sotilaskoteja kohti. Sotilaskoteja Suomen varuskunnissa pyörittää Sotilaskotiliitto. Heille kuuluu suuri kiitos, että varusmiehille tarjotaan paikka, jossa palveluksen voi hetkeksi heittää mielestään.
Sotilaskodista löytyy luonnollisesti kahvio, josta saa kuumaa kahvia ja tuoreita munkkeja joka ilta. Kahvion valikoima on erinomainen ja kattaa kaiken mahdollisen ja enemmänkin, mitä iltavapaalle lähtevä varusmies voi toivoa. Ennen kaikkea kaikki myynnissä oleva on erittäin halpaa. Kahvilan pöytätila on suurin mitä olen koskaan nähnyt, paikalle mahtuu varmaan satoja varusmiehiä kerrallaan. Monesti illat kuluivatkin päydässä istumiseen ja varusmieskavereiden kanssa seurusteluun.
Kahvion vierestä löytyy erinomainen kebab- ja pizzeria. Paikka on niin suosittu, että se on jo alkuillasta täynnä, ja jono kasvaa 20-metriseksi. Jos ruokaa haluaa, pitää suunnistaa paikan päälle heti kun vapaille pääsee.
Sotilaskodissa on myös kauppa, jonka valikoima jakaantuu siten, että 70% on karkkia ja sipsejä, 20% virvoitusjuomia, 5% käyttötavaraa ja loput 5% lehtiä. Kyseessä on siis käytännössä karkkikauppa.
Rakennuksesta löytyy myös kirjasto, jonka tarjonta on riittävän kattava varusmiehen makuun. Lehtisalissa voi lukea uusimmat lehdet ja tietokonetilassa pääsee silloin tällöin vierailemaan internetin ihmeellisessä maailmassa.
Sotilaskodissa toimii myös varusmiestoimikunta, joka ajaa varusmiesten asioita: järjestää lomakuljetukset, ajaa varusmiesten asioita eteenpäin, jne. Varusmiestoimikunta järjestää myös jokaisen koulutuserän loppujuhlan, joka voi olla vaikka tunnetun bändin esiintyminen sotilaskodissa kun Tänään jäljellä -luvun voi laskea yhden käden sormilla.
Sotilaskotitoiminta ei rajoitu pelkästään fyysiseen rakennukseen varuskunnan alueella, vaan metsäleireillä palvelustaan viettävät varusmiehet pääsevät myös nauttimaan sotkun antimista myös metsässä. Täyteen pakattu sotilaskotiauto kaahaa ainakin kerran leirin aikana paikalle. Mikään ei ole mukavampaa, kun syödä munkki ja juoda kahvi metsän siimeksessä.
Sotilaskodissa tuli ehdottomasti vietettyä intin parhaimmat hetket: varusmiespalveluksen yksityiskohdat, elämän tarkoitus ja lomakuvioiden suunnitteleminen olivat vain muutamia hauskoja keskustelunaiheita varusmiestovereiden kanssa sotkun kahvilassa. Yksiköllämme oli siinä mielessä tuuria, että vaikka aamuherätys oli koko varuskunnan aikaisimpia, pääsimme iltavapaille ensimmäisten joukossa. Saatoimme olla vapaalla jo tunnin, ennenkuin viimeisin (eli ne aamu-uniset) yksiköt pääsivät vapaalle. Se tarkoitti siis sitä, että pääsimme vapaasti käymään pizzeriassa, kaupassa ja kahvilassa ennenkuin niiden jonot venyivät ärsyttävän pitkiksi.
Tieto siitä, että sotilaskodin antimet lihottavat varusmiehiä, ei ole aivan tuulesta temmmattu. Sitä ei kuitenkaan voi ymmärtää, ellei ole ollut siellä: päiväohjelma raskaimmillaan, kuten monen kilometrin vaellukset täydessä varustuksessa, jaksaa vetää läpi mielessään ajatus siitä, että illalla pääsee vetämään sen triplamunkin kahvilla ja limulla. Kun vielä valtion tarjoama ruoka ei ole aina parasta (vaikka ruoka on vähintään kohtuullista ja usein hyvää, kaikki eivät tykkää aina kaikesta), tehdään päivän ravintovalinta aksellilla pizza – kebab.
Lomille lähtö
Voisi kuvitella, että lomillelähtöpäivänä, eli useimmiten perjantaina, olisi jo aamupedissä heräämisen aikoihin erittäin innoissaan. Se ei pidä kaikilla täysin paikkansa, sillä aamun ja lähdön välillä on niin paljon toimintaa, ettei koko asiaa ajattele ennenkuin käsketään pukemaan lomavarustus päälle. Palveluspukujahan on kaksi: lomapuku, joka on erittäin siisti, oikean kokoinen ja täysin ehjä; sekä itse palvelus- eli rypeämispuku, joka on aina likainen, väärän kokoinen ja rikki sieltä täältä. Se mitä näkee lomilla olevien varusmiesten päällä, on vain kiillotettu kuva julkisesta sotilasasusta.
Ensimmäinen traditio, joka lomillelähtöpäivänä suoritetaan on aseen puhdistus ja asevarastoon säilöminen lomien ajaksi. Nyt en puhu pienestä piipun puhdistuksesta vaan koko aseen jokaisen osan puhdistamisesta, kiillottamisesta, huoltamisesta ja öljyämisestä. Kun ase on päiviä käyttämättömänä, sen oikeaoppinen säilömiskuntoon laitto ja säilöminen on tärkeää aseen yleiskunnon säilymiselle. Aseiden tarkastusta varten mennään oikeaan muodostelmaan kasarmin käytävälle, jonka jälkeen armeijan henkilökuntaan kuuluva luutnantti tai vastaava henkilö itse omakätisesti tarkastaa jokaisen varusmiehen aseen, määrää sen varastoitavaksi tai uudelleen puhdistettavaksi. Yksikön vastaava upseerikokelas tekee kansioon muistiinpanot jokaisen aseen kunnosta. Jos asetta ei ole huollettu ja puhdistettu hyvin, se tehdään niin monta kertaa, kunnes se miellyttää tarkastajaa. Tämäkin pieni viivästys voi vaikuttaa lomille lähtemisen ajankohtaan.
Seuraavana on vuorossa kasarmin siivoaminen katosta lattiaan. Kaikki paikat hinkataan puhtaiksi, pölyt lakaistaan pois, vessat pestään, tuvat siistitään. Siivousalueet on jaettu tupien kesken. Yleissiivoukseen kuuluu myös varusmiesten lärvien siistiminen ja tietysti oman kaappinsa järjestäminen kuntoon. Kaikkien tuvan varusmiesten kaappien tulee olla yhdenmukaisia. Monesti kaapin järjestemisessä käytettiin reikiä säännöissä: kaapin tulee näyttää järjestetyltä ja siistiltä. Se minkälainen sotku julkisivun takana oli, ei kuulunut tarkastukseen. Isossa järjestelmässä on monia aukkoja, joita opitaan järjestelmällisesti hyödyntämään. Varusmiesten siivousmotivaatio on huipussaan, kun tiedätään pääsevän pian lomille! Kun kaikki on tarkastettu henkilökuntaan kuuluvan luutnantin toimesta, ollaan viittä vaille valmiita lomillelähtöön.
Pian tulee käsky laittaa loma-asu päälle, ja kasarmin aikataulusta riippuen lähdetään syömään iltapäivän ruoka. Heti ruokailun jälkeen oli hyvä odottaa käskyä siirtyä kasarmin pihalle viimeistä tarkastusta varten.
Ulkona mennään muodostelmaan, johon on järjestäytyneet kaikki varusmiehet, niin miehistö kuin upseerikokelaat ja kersantit. Sama luutnantti tekee vielä viimeisen vilkaisun. Hän kysyy, onko kaikilla varmasti omat tavarat, varusmieskortti, litterat (armeijan omat matkaliput busseihin ja juniin) ja muu sälä mukana. Aina on joku, joka kaikkien alkutarkastusten jälkeen on unohtanut jotain tärkeää kasarmille. Kaikki tällainen säheltäminen pidetään lomillelähtöaikaa. Kun kaikki on viimein kunnossa, luutnantti muistuttaa miten Suomen armeijan sotilas käyttäytyy lomilla, jos juotte juokaa hillitysti, jne. Hän ei halua ketään varusmiestä merkitä kuolleeksi loman jälkeen. Sanat ovat melko painavia, eikä syyttä: suurin osa varusmiesten loukkaantumisista tulee loma-aikoina. Viimeiset käskyt vapauttavat meidät:
”Asento! Lepo! Asento! Lomille poistu!”
-Kari / Tkm I/06 / Jeesi