YouOS – Webbi käyttöjärjestelmä
Vuoden 2006 trendinä on ollut Web 2.0 ”sovellukset”, joista ehkä paras esimerkki on GMail, tai vaikkapa http://www.live.com. Kyseessä on siis interaktiivisuus ja nopeus WWW-sivuilla, Web 2.0 tekniikat onkin mahdollistanut ns. oikeitten web-sovellusten tekemisen.
Sitä myöten on myös tullut ”Web-käyttöjärjestelmät”, eivät nämä sentään ole oikeita käyttöjärjestelmiä, vaan pikemminkin käyttöliittymiä… omilla ohjelmillaan. Kilpailijoita on jo paljon tällä saralla, voisi sanoa että meneillään on buumi. Tällaisen tekeminen ei kuitenkaan ole mitenkään yksinkertainen tai pieni juttu, ohjelmiahan täytyy olla, joitten tekeminen ei ole mitenkään itsestäänselvyys.
Tämä oli ensimmäinen käyttökokeilukertani Web-käyttöjärjestelmiin, joten en voi vertailla vielä muihin vastaaviin. Kokemukseni WWW-suunnittelusta ja kehittelystä kuitenkin antaa vankan tietotaidon arvioimaan tällaista verrattuna muihin www-pohjaisiin sovelluksiin/sivustoihin.
Vaikeammaksi vielä tällaisen tekemisestä tekee selaimien laajakirjo, ja löyhä tulkinta standardeista joissakin selaimissa, lisäksi jokainen selain tulkitsee standardeja hieman erilailla. Sen huomasi taas, kokeilin YouOSia Internet Explorerilla (6.0.29) että Firefoxilla (1.0.7), ja alustana Windows XP SP2 jossa 2.5Ghz Intel Celeron suoritin ja 512Mb keskusmuistia. Lisäksi nettiyhteys oli Wivanetin langaton, Wivanetin omistaa nykyisin Elisa.
YouOS tarjoaa käyttäjilleen palvelun ilmaiseksi, ja se sisältää 250mb tallennuskapasiteettia ja 1gb siirtokapasiteettiä. Valitettavasti missään ei kerrota että mistä tuo siirtokapasiteetti lasketaan, ei ainakaan normaali käytöstä, sillä sitä kului aivan liian vähän siihen. Veikkaisin että kyseessä siis olisi tiedostojensiirto raja paikallisen (jota käytät tällä hetkellä lukemaan tätä artikkelia) ja YouOS:n palvelimen välillä.
Perusnäkymä YouOS:ssa.
YouOS ainakin yrittää kaikkensa olla täysipainoinen käyttöliittymä, mutta työtä heillä on vielä paljon edessä, ohjelmat on jokseenkin kömpelöitä ja keskeneräisiä. Käyttöliittymät ovat hyvinkin keskeneräisiä vielä.
Perus tekstieditori, tyyliin Windowsin ”wordpad”, sekä tiedostojenhallinta.
Huvittavaa mutta totta, YouOS sisältää myös WWW-selaimen, ja jopa useampiakin.
YouOS:n Bitty Browser, aloitusnäkymä, www-sivun avaus, ja Jeesi.info avattuna.
WWW-selaimien käyttökään ei ollut vielä aivan täysin kunnossa YouOS:ssa, jotakin korjattavaa vielä heillä on niissäkin, mutta en kyllä yhtään ihmettele ettei perus-sovelluksetkaan ole vielä tuotanto-laatua, onhan kuitenkin kyseessä vielä versio YouOS 0.1 Epsilon (Unstable Hippo Build), kyseessä on siis vasta alkuunsa päässyt projekti versio numeron perusteella. Unstable tarkoittaa epävakaata, ja versio numerolla 1.0 pääsääntöisesti tarkoitetaan versiota jossa kaikki suunniteltu toiminnallisuus ja ominaisuudet on saatu tuotantolaatuisiksi.
YouOS toimii huomattavasti paremmin Internet Explorerissa, kuten seuraavista kahdesta kuvasta käy ilmi. Firefoxissa on lähinnä asettelu-ongelmia, kaikki ei ole siinä kohti missä pitäisi, esim. valikko tekstit liian lähekkäin tai jopa päällekkäin.
YouOS Firefoxissa, näkyvissä mm. taustakuvan vaihtaja.
Lähes sama Internet Explorerissa.
Ajan myötä YouOS:sta voi kehittyä hyvinkin hyödyllinen joihinkin yhteisöihin jne. Mutta tällä hetkellä, se ei ole paljoa muuta kuin ”leikkikalu”, ei tällä töitä vielä tehdä. Latausajat olivat myös hieman pitkähköt, mutta se voi johtua aivan hyvin käytössä olleen nettiyhteyden nopeudestakin. Tämä on kuitenkin mielenkiintoinen suunta ja odotan innolla aikaa jolloin on oikeasti käytännöllistä käyttää jotain tämänkaltaista.
Tiedoston siirto YouFS Uploaderilla.
Yllättävän kattava kirjo eri ohjelmia löytyy kuitenkin nytten, kokeilin kuunnella mm. internet-radiota YouOS:n alla.
Radio soitin, ohjelmien asentaja, YouBrowser jne.
Loppusanat
Taidokkaasti tehty kieltämättä, tämän kaltainen projekti ei ole mistään helpoimmasta eikä nopeimmasta päästä. On hyvin työlästä tehdä jotain tämän kaltaista. Silti, tämä ei jotenkin vakuuttanut minua ollenkaan. Hyvin viimeistelemätöntä työtä, sekä virheitä on siellä että täällä.
Käyttöjärjestelmänä: 15/100 pistettä
Internet sovelluksena: 75/100 pistettä
Katso lisää http://www.youos.com