Tullaan tutuiksi!
Lauantaina 8.4. Korsossa järjestettiin Tullaan tutuksi -tapahtuma jonka pääasiallinen tarkoitus on tutustuttaa muiden maiden kulttuuria suomalaisille ja suomalaista kulttuuria ulkomaisille vähentäen rasismia. Päivä oli pakattu täyteen paljon toimintaa ja menoa, joten kaikille varmasti löytyi jotain tekemistä. Saimme nauttia lukuisista tanssiesityksistä lukuisilta kansallisuuksilta, erittäin hyvin toimittajiemme päähän jäi Kosovolainen tanssi johon yleisö sai itsekin osallistua.
Saimme niukat kommentit parilta nuorelta paikan päällä, yleisesti ottaen kaikilla oli heidän mukaansa ihan kivaa. Noh, en uskokaan että paremmin tapahtumaa voisi kuvailla. Hip Hop esitykset olivat myös erittäin taitavasti tehty (ja ne huomattavasti iski paikalla olleeseen nuorisoon). Futsal-ottelua emme hirveän tarkasti seuranneet, mutta saimme räpsäistyä parit kuvat siitä. Lumon tilat olivat aikalailla täynnä ihmisiä monista kulttuureista. Oli mukavaa nähdä kuinka vanhemmat tuovat lapsensa tällaisiin tapahtumiin, rasismista on kerrottava ajoissa että siihen voi vaikuttaa.
Saimme järjestyksenvalvojalta lyhyen haastattelun, halusimme tietää kuinka rauhallisesti päivä oli mennyt. Hänen mukaansa päivä oli mennyt rauhallisesti ja siististi, joka on odotettavaa tämänlaisista tapahtumista. Lapsille oli lumon ruokala muutettu puuhasteluhuoneeksi ja lumon tilat olivat muutettu toriksi (jossa oli suhteellisen ahdasta). Esillä oli mm. taidetta ja tietoa.
Lyhyesti sanottuna Lauantai meni esimerkillisen hyvissä tunnelmissa ja kaikille löytyi jotain. Näyttäkää punaista korttia rasismille.
kuvasatoa tapahtumasta
Matias