Linux – Maailman toiseksi käytetyin käyttöjärjestelmä
Vuonna 1990 ei varmasti Suomalaisella Linus Torvaldsilla ollut pienintäkään aavistusta kuinka suosittu Linuxista tulisi, kun hän alkoi kehittämään parempaa käyttöjärjestelmää omaan käyttöönsä, kyllästyneenä MS-DOS ja Windows-ympäristöihin. Hän oli kiinnostunut Unix tyyppisestä järjestelmästä, Minixistä, jonka lähdekoodi oli vapaasti saatavilla.
Vuonna 91 julkaisi ydinosan (kernelin) järjestelmästään, versio numerolla 0.01 jolle myöhemmin annettiin nimeksi Linux. Kaikki oli vapaita antamaan parannusehdotuksia.
Linuxin vahvuus on sen mukautuvuus, sitä käytetäänkin mitä moninaisimmissa järjestelmissä, laidasta laitaan. Linuxia käyttää niin ikään mm. supertietokoneet kuin esimerkiksi jopa vanhaan Gameboyhin se on onnistuttu laittamaan. Skaalautuvuus on ”järkyttävää”, kuinka yksi ja sama ydin voi toimia niin erilaisissa järjestelmissä, niin hyvin.
http://www.linuxcounter.org sivuston laskurin mukaan maailmassa on noin 29 miljoonaa Linux käyttäjää. Sen perusteella Linux on maailman toiseksi käytetyin käyttöjärjestelmä Windowsin jälkeen.
Linux on ”pelkkä” ydin osa käyttöjärjestelmää, ja se on siten käyttöjärjestelmän tärkein komponentti. Linuxin ympärille on kasattu ”käyttöjärjestelmiä”, eli distribuutioita laidasta laitaan, mitä moninaisimpiin tarkoituksiin suunniteltuina. Tarjolla on helppokäyttöisiä työpöytä versioita, niin ikään kuin palvelinympäristöön tarkoitettuja, että sulautettuihin järjestelmiin suunniteltuja jakeluversioita.
Linuxia on kohtuullisen helppo testata ns. LiveCD:n avulla, joka ei asenna Linuxia koneellesi vaan sitä käytetään CD:ltä suoraan. Monet eri jakeluversiot sisältävät tämän mahdollisuuden.
Eri jakeluversiota:
Ubuntu - http://www.ubuntu-fi.org/
Debian - http://www.debian.org/
Slackware - http://www.slackware.com/
Fedora Core - http://fedora.redhat.com/
- Aleksi