Metallica, 28.5.2004, Stadikalla

Allekirjoittaneelle tämä Metallica-keikka oli ensimmäinen, muttei missään nimessä tule jäämään viimeiseksi. Kun kyse on Metallican kaltaisesta jättiläisestä, niin keikkafiilikset alkavat jo siitä hetkestä kun kuulee että tapahtuma on varmistunut ja liput tulevat myyntiin se ja se päivä sitä kuuta…  

Kun tätä kirjoitan, on keikasta kulunut jo lähes kaksi vuotta, mutta on se yhä suhteellisen tuoreena muistissa.

Lippujen hankinta

Menimme jonottamaan lippuja kaverini kanssa Myyrmäen lippupalveluun, ja teimme pahan virheen.. Ilmestyimme paikalle vasta noin kolmekymmentä minuuttia ennen kuin lippujen myynti alkaisi. Paikalla oli uskomaton määrä ihmisiä, jono kiersi Myyrmäkitalon seinustoja, ja pituutta jonolla oli varmasti lähemmäksi sata metriä. Ellei ylikin. En pysty kuvailla hermostuneisuuttamme, saisimmeko liput kentälle eli parhaille paikoille vai emme. Kun kello löi kymmenen olimme seisseet jonossa puolitoista tuntia, ja koko ajan olimme yrittäneet kännyköillä soittaa lippupalvelun varausnumeroon, mutta läpi emme päässeet koska linjat olivat tottakai tukossa.  Myyrmäkitalossa sijaitseva kirjasto avasi ovensa juusri kymmeneltä, kaverini jäi pitämään paikkaamme jonossa ja itse riensin kirjaston yleisölle tarkoitetuille tietokoneille. Noin kymmenen minuutin yrityksen jälkeen onnistuin varaamaan liput Lippupalvelun sivuilta jotka olivat tukossa niin kuin puhelinlinjatkin. Ja onnekseni sain liput varattua nimenomaan kentältä. Tämän jälkeen palasin jonoon, paljon rauhallisemmin mielin. Ja lippuen etukäteen varaaminen ei osoittautunut turhaksi, kun puolen tunnin kuluttua olimme lähes luukulla asti, kuulimme ilmoituksen: ”Liput kentälle on valitettavasti myyty loppuun.” Kirosanojoa lenteli siellä täällä, mutta meitä se ei haitannut. Ja kun vihdoin saimme liput käsiimme varausnumeroa vastaan oli tunne aivan uskomaton.

Keikkapäivä

Itselleni tämä päivä oli muutenkin tärkeä, sillä aamulla valmistuin kolmen vuoden pänttäyksen jälkeen merkonomiksi. Mutta sitä ei paljon tullut mietittyä tai juhlittua sukulaisten kanssa. Suoraan koululta kotiin vaihtamaan puku soveliaampaan keikka-asuun ja suuntasimme kaverini kanssa kohti Helsinkiä. Kun saavuimme stadikan parkkipaikalle ei ihmisä näkynyt juuri ollenkaan. Muutama koppi oli pystytetty josta löytyi bändin tpaitoja. Korkeasta hinnasta huolimatta oli paita pakko ostaa. Ja koska minkään näköistä jonoa ei paikalle ollut vielä muodostunut päätimme käydä ottamassa muutaman oluen.

Kun palasimme olikin jono muodostunut ja vielä aivan älyttömän pitkäksi. Jonotimme noin kolme tuntia kunnes vihdoin pääsimme sisään. Oli pieni yllätys että kenttä ei ollut vielä läheskään täynnä, lavan edusta oli jo kansoitettu kylläkin. Tuo alue oli aidattu suhteellisen pieneksi ja itse pääsin toisella turva-aidalle asti. Tämä paikka oli mahtava, lava näkyi lähes täydellisesti. Ja kun ihmisiä alkoi pikkuhiljaa ympärilleni kerääntyä tiukensin otetta aidasta enemmän ja enemmän. Kaveriani ei enää missään näkynyt. Pääesiintyjän odotus alkoi käymään lähes tuskalliseksi, aurinko paahtoi ja tilaa liikkumiseen ei ollut milliäkään. Ja Slipknot lavalla ei oloa helpottanut, musiikki ei minuun napannut ja bändi lavalla oli todella ärsyttävä. Kun nämä pomppumetallistit vihdoin päättivät settinsä alkoi olo parantua. En tiedä kuinka kauan aikaa vielä kului, ennen kuin kaiuttimista alkoi soida Extacy of gold. Samanaikaisesti lavan vierustoille sijoitetuilta screeneiltä alkoi pyöriä pätkä legendaarisesta Hyvät, pahat ja rumat-länkkäristä.

Tämä merkkasi vain yhtä asiaa, Metallica aloittaa!!!!

Kun Blackened-kappale aloitti setin, oli tunnelma niin sanotusti katossa, ihmiset hyppivät, lauloivat, kiljuivat, huusivat ja ihan vaan riehuivat. Tuhannet kädet alkoivat tasaisesti hakata kohti taivasta, pitkät hiukset piiskata kohti maata. Yleisön kaikki noin 45.000 jäsentä pitivät ääntä. Ensimmäisen kappaleen aikana edestäni kuljetettiin useampia ihmisiä ulos turvamiesten toimesta.

Sama meno jatkui lähes kaksi tuntia, yleisö oli koko keikan ajan haltijoissaan ja bändistä näki että he nauttivat olostaan. Metallica tosiaan on stadionhevin jättiläinen.

Setti kokonaisuudesaan oli mahtava, reilun kahden tunnin mittainen sekoitus uutta ja vanhaa. Kohokohtia olivat etenkin yllättäen alkanut Fuel jonka aikana lavalle syttyi upeat liekkipilarit, hienolla ilotulituksella höystetty One ja loppuun vielä todellinen yleisön huudatus kappale; Seek and destroy. Näiden välissä soitetut metallin klassikot kuten Master of puppets ja For whom the bell tolls tekivät illasta täydellisen.

Lavalla esiintynyt bändi oli selvästi erilainen kuin lukemattomilta livetaltioinneilta nähty ja kuultu Metallica. Kun ennen Hetfield sai yleisön syttymään ”How you doing f*ckers?!” kaltaisilla huudoilla, niin nykyään tapana on ystävällisempi lähestymistapa: "Helsinki, you are an excellent group of people to play for!" Bändiltä on selvästi jäänyt teini-iän uhmaava asenne pois ja tilalle tullut täysin ammattimainen asenne. Kuten itselleni, niin myös muulle yleisölle näytti kelpaavan tämäkin asenne. Lavalla oli kuitenkin yksi hevimetallin historian tärkeimmistä bändeistä, haukkukoot tai kehukoot, heillä on täysi oikeus kumpaan tahansa.

Aurinko oli jo laskenut kun bändi lopetti, oloni oli mahtava: jalkoja heikotti, vaatteet olivat läpimärkiä hiestä, korvissa soi eikä kurkusta lähtenyt ääntä millään. Keikka oli todella upea kokemus eikä mikä tahansa keikka muiden joukossa.

Seuraavaksi Viroon

Tämän vuoden Metallican piti keskittyä seuraavan levyn tekemiseen, ja jättää keikkailu väliin. Toisin kuitenkin kävi,  bändi lähtee taas maailman ympäri ulottuvalle kiertueelle joista Suomea lähin keikka Virossa. Laululavalle saapuu noin 70 000 ihmistä joten siitäkin tulee varmasti upea elämys, lippu on jo hankittu…

J.Korhonen 30.03.2006