Kokemuksia TET-harjoittelusta

Olin TET:issa nuorisotalolla. Luulin joskus kauan aikaa sitten, ihan alkuaikoina kun rupesin liikkumaan nutalla, että iltavuoroa tekevät työntekijät ovat töissä vain iltaisin, mutta muutaman viikon jälkeen minulle selvisi, että olin väärässä. Nyt tetissä oltuani, huomaan että päivävuorot ovat ihan yhtä tärkeitä. Tutustuin moneen nuorisotyön alueeseen, pääsin mukaan erilaisiin nutailtoihin ja kerhoihin. Näiden kolmen viikon aikana huomasin, että nuorisotyö ei ole minua varten. Lähinnä siksi, että vaikka minusta on kuuntelijaksi, en pystyisi välttämättä ottamaan yhteyttä viranomaisiin, jos tilanne olisi niin paha että se vaatisi yhteydenottoa, vaikka tietäisinkin että se olisi oikein tehty. Eli mielestäni työ sopii niille, jotka voivat sivuuttaa omat mielipiteensä ja tunteensakin jotta voivat toimia työn puolesta oikein.

-E-