Mantelipäivystys kaikille niille joille joulu ei ole niin valtavan iloinen juhla
Manteli-Chat päivystää jouluaatosta kello 15 alkaen joulupäivään kello 15 saakka. Se on tarkoitettu niille nuorille, jotka syystä tai toisesta joutuvat jouluna ahdistumaan olemiseensa, joko yksinäisyyden, päihteiden käytön tai jonkin muun asian takia. Joulu ei ole kaikille niin suurta riemua, päinvastoin monessa kodissa viina sanelee aika paljon elämää, ja juuri siinä vaiheessa tarvitaan joku pakopaikka, jossa voi jutella luotettavan aikuisen, tai toisten samassa tilanteessa olevien nuorten kanssa. Mantelissa päivystävät vapaaehtoiset, mutta ammattitaitoiset nuorisotyön ihmiset, jotka tunnistaa M-merkistä. Manteli on lähtöisin Pelastakaa lapset ry:n toiminnasta, ja ohjeet löytyvät netistä osoitteesta http://www.pelastakaalapset.fi/manteli/index.php
Manteli-Chat toimii 13-17 – vuotiaille Habbo Hotel-ympäristössä, IRC:ssä vähän vanhemmille. Siellä sana on vapaa, mutta silti on muistettava kunnioittaa toisten keskustelijoiden sanomisia, koska todennäköistä on, että kaikilla on joku asia, jonka kanssa chattiin tulee. Kukaan ei siis lähde urkkimaan toisten asioita, eikä myöskään häiritse meneillään olevia keskusteluja. Kaikki päivystäjät pyrkivät tasapuolisuuteen, ja kaikkien asiat huomioidaan. Systeemi pyörii kellon ympäri jouluvuorokauden, joten ei ole väliä vaikka yön valvoisi chattaillen, jos siltä tuntuu. Tiedä vaikka joululahjaksi Mantelista löytyisi uusia kavereita! Eikö se olisikin kiva päätös joululle, oli se sitten minkälaatuinen hyvänsä? Tervetuloa siis chattailemaan jouluaatosta klo 15 alkaen!
Suvi-Tuulia Ahonen, Jeesi