Keikka - New Model Army 26.9.08 Nosturissa

New Model Army on kahden vuoden sisään heittänyt kolme keikkaa Suomessa, mutta bändi on minulle silti uusi tuttavuus. Itse asiassa minun piti jo viimesyksynä mennä katsastamaan meininki, mutta tällä kertaa foorumituttuni sai minut houkuteltua mukaan. Ihastuin myös kesällä NMA:n levyihin High ja The Ghost of Cain jotka etsin käsiini, joten keikalle meno oli essential listallani. Kaksi keikkaa järjestettiin tänävuonna, sekä Helsingissä että Tampereella. Helsingin keikalla oli lämppärinä NAZCA, joka oli minulle täysin tuntematon bändi. Tulin Nosturiin paikalle vasta yhdentoista aikoihin, jolloin itse pääesiintyjän oli tarkoitus aloittaa. Jalat tärisivät jonottaessa sisälle ja hampaat kalisivat. Nosturi ei ole minulle kovinkaan tuttu paikka, mutta silti kummastelin miksi jännitin niin paljon.    Lopulta päästyäni kuitenkin eturiviin nojailemaan turva-aitaa vasten oli fiilis jo rennompi. Bongasin pari tuttua, sekkuni sekä Gootti.netin HepZusin, joka oli saanut minut vakuutettua siitä että New Model Army on pakko nähdä. Ei kestänyt kauaakaan kun porukka oli kerääntynyt saliin, ja bändi aloitti suurin piirtein yhdeltätoista. Rentoa meininkiä, yleisö hurrasi bändille ja katsomossa näytti olevan monia erittäin vannoutuneita faneja päätellen ensimmäisen biisin aiheuttamasta pogoamisesta. Vieressäni taas oli pari tyttöä Manic Street Preachers paidoissa, joita ihastelin, diggaillen bändiä hieman hillitymmin, kuten myös minä. Vain pari levyä bändin pitkästä diskografiasta kuulleena päätin aloittaa rauhallisesti ja pitkän viikon rasitus tuntui luissa. Kauaa ei kuitenkaan kestänyt kunnes heiluttelin nyrkkejä ilmassa ja pogosin aitaa vasten, sillä livenä bändi kuulosti puolet paremmalta kuin levyllä. No Shadow No Mirror oli se biisi joka todella sai minut hyppimään. Kitaristi Marshall Gil soitti edessäni, ja moshailimme samaan tahtiin pariin kertaan. Voimakkaat rumpukompit olivat kuitenkin parasta, sillä rumpujen pauke on vain niin mahtavaa, varsinkin kun kannuja hakkaa joku taidokas rumpali. Justin Sullivanin lavakarismaa on myös ihailtava. Bändi oli kokenut, sen huomasi, mutta se ei kuitenkaan näyttänyt kaavoihin kangistuneelta. Sullivanin silmät paloivat ja Gibson SG rämisi. Vahvaa tunnelatausta ja voimakasta energiaa. Hyppimisen, karjumisen ja tanssimisen jälkeen oli hyvä fiilis häipyä Nosturista suunnistamaan kohti sporapysäkkiä.

-Kristina Neo