Retki Nuuksion kansallispuistoon 26.10.2006
Retki alkoi Leppäkorven koululta, josta lähdimme ajelemaan kohti Nuuksiota Salmen ulkoilualueelle (Helsingin kaupungin ulkoilualue). Saavuimme perille kello 10.00. Kävelimme metsäreittiä pitkin n.(5km.) kohti levähdyspaikkamme, missä odotti lämmin nuotio ja eväät.
Perillä makkara ja mehu maistui pitkän kävelyn jälkeen erittäin hyvälle. Jälkiruokana oli tietenkin piparia ja homejuustoa, kuka sitä sitten uskalsikin maistaa. Syömisen ja pienen seurustelun jälkeen lähdimme kävelemään takaisin autoille päin, huomattavasti lyhyempää reittiä pitkin. Paluu matkalla kävimme katselemassa muutamia paikkoja ennen koululle tuloa. Takaisin koululla olimme kello. 14.00 Retki oli oikein mukava ja onnistunut ja sääkin oli oikein hyvä.
teksti ja kuvat :
Miina M
Hieman Nuuksiosta
(lähde:luontoon.fi):
Nuuksion kansallispuistossa voi kokea luontoelämyksiä pääkaupunkiseudun kiireen ulottumattomissa. Nuuksio sopii hyvin päivän tai parin patikkaretkikohteeksi merkittyine reitteineen, keittokatoksineen ja telttailualueineen. Retkeä voi laajentaa myös kansallispuistoa ympäröiville kaupunkien ulkoilualueille.
Lisätietoja Nuuksion harrastusmahdollisuuksista, kaupunkien ulkoilualueista, reiteistä yms. löydät osoitteesta www.luontoon.fi/nuuksio
Kohde on todellakin kokemisen arvoinen, suosittelemme!
