A matter of life and death tour, 15.11.2006, Hartwall areena
Tätä keikkaa tuli odotettua innolla ja kauan. Ensimmäinen Maiden keikka jonne sain hankittua itselleni lipun kentälle, kolmas kaiken kaikkiaan.
Kun Iron Maiden käy Suomessa, se on aina iso juttu. Vaikka ei medialle ja ns. suurelle yleisölle, koska bändi käy pienessä maassamme todella usein, niin faneille kylläkin. Tällä kertaa keikkoja oli Suomessa kolme, yksi Tampereella ja kaksi Helsingissä. Toisin sanoen Maiden esiintyi toistaiseksi suurimmalle yleisömäärälle Suomessa, lippuja myytiin yhteensä noin 30 000.
Saavuimme Ilmalan jaffatölkkiin kaverini kanssa ehkä puolitoista tuntia ennen H-hetkeä. Veimme tavaramme narikkaan, tankkasimme nestettä ja suuntasimme kentälle. Ihmisiä oli jo hiukan kerääntynyt kentälle, juuri sen verran että emme mitenkään päässeet tunkeutumaan aivan lavan eteen. Lavalla oli illan toinen esiintyjä, Trivium, joka ei minua saanut syttymään. Eikä oikein muitakaan rehellisesti sanottuna. Kun Trivium lopetteli alkoi ihmisiä pikkuhiljaa valua paikalle, ja katsomot täyttyä. Ja kuten aiemmillakin Maiden keikoilla joilla olen päässyt käymään, alkoi Maiden!-Maiden!-Maiden! –huudot raikua. Kun huuto laantui, alkoivat aallot yleisössä. Tällaisia aaltoja ei näe jääkiekkopelien aikana, ainakaan niiden joita itse seuraan. Näitä näkee vain Maidenin keikoilla. Ja kun aallot muutaman täydellisen kierroksen jälkeen loppuvat, alkaa taas Maiden-mantra raikua jne, jne..
Yleisön ei tarvinnut kovin kauaa jatkaa huutoa, kun bändi vihdoin aloitti. Ensimmäisenä kappaleena lähti käyntiin Different World, tätä seurasi These colours don’t run ja Brighter than thousand suns.
Kaikki ensimmäiset kolme kappaletta olivat uusimmalta levyltä. Näiden jälkeen tuli pieni tauko jolloin yhtyeen nokkamies, Bruce Dickinson, ilmoitti yleisölle että he olivat eilen illalla saaneet platinalevyn täällä Suomessa. Bruce kiitti tästä faneja ja yleisö repesi riemusta, Maiden! –mantra alkoi uudestaan ja yleinen älämölö hurrauksineen peitti Brucen äänen useiksi minuuteiksi, eikä hänelle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin odottaa kiltisti puheenvuoroaan.
Kun yleisö vihdoin rauhottui, nimesi Bruce seuraavan kappaleen ja keikka pääsi jatkumaan. Vuorossa oli The Pilgrim uudelta levyltä, ja uusi levy vedettiinkin loppuun asti. The Longest day, Out of the shadows, The Reincarnation of Benjamin Breeg, For the Greater of God, Lord of Light, The Legacy.
Vaikka en uusimman levyn suurin fani olekaan, pidin jokatapauksessa settivalinnasta, vaikka monissa paikoissa sitä oli ehditty haukkua. Ja niin näytti myös muu yleisö pitävän, kaikki olivat mukana laulamalla, hyppimällä jne jne.. Tai ainakin kentällä tilanne vaikutti tältä. Mutta jokatapauksessa, olivat viimeiset kappaleet ehdottomasti illan parhaimmat.
Luvan ensimmäisenä klassikkona sai Fear of the Dark jota seurasi Iron Maiden. Näiden jälkeen bändi vetäytyi lavalta, ja yleisö alkoi heti vaatimaan encorea.
Pitkään ei lava pysynyt tyhjänä, vaan viimeiset kolme kappaletta tultiin vielä esittämään; 2 minutes to midnight, The Evil that men do ja Hallowed be thy name.
Keikka oli kaikin puolin oikein mahtava, settilista toimi mielestäni upeasti, yleisö oli hyvin mukana ja bändi osoitti taas kerran olevan selkeästi yksi parhaista livebändeistä koskaan ikinä missään.
Ainiin, ja bändin pojat Dickinsonin johdolla ilmoittivat viimeisten kappaleiden välissä seuraavasta Suomen keikastaan. Kesällä 2008 he tulisivat pitämään suurimman ulkoilmakonsertin, ja settilistaa voi jo ihmetellä Life after dead –levyltä.
Sitä odotellessa…