Backsliders: Full Speed 1985-1994 (Johanna Kustannus Oy 2006)
Jo oli aikakin. Nimittäin nostaa taas esille tämä yksi suomalaisen hard rockin peruspilareista. Moni muu yhtye on koostanut kokoelmalevyn jos toisenkin jo olemassaolonsa aikana. Backslidersin tapauksessa tämä kattava tuotos saatiin ulos, kuten nimestäkin voi päätellä, vasta toistakymmentä vuotta orkesterin lopetettua toimintansa.
Aikaviiveelle on toki hyväksyttävät selitykset sillä Backsliders oli ns. biker-orkesteri, jonka jäsenet olivat myös oikeita moottoripyöräharrastajia ja elivät sen mukaan. Niinpä elämä on heitellyt kavereita maailman turuilla ja aina ei harrikat pysyneet ihan kaidalla tielläkään. Jopa siinä määrin, että come back –kiertuetta emme varmasti tule Backslidersin osalta tämän levyn myötä näkemään.
Allekirjoittaneelle nämä biisit tuovat mieleen paljon muistoja. En kylläkään tuntenut soittajia henkilökohtaisesti mitenkään, mutta ilo ja kunniani oli päästä aikoinaan keikoille useampaankin otteeseen. Toki levytyksiin tuli tutustuttua jo ennen kuin ikäni ravintoloihin ja muihin soittomestoihin antoi myöten. Vuonna 1986 ilmestyneen toisen Backsliders albumin ”Nobody Rides For Free” voidaan sanoa ”räjäyttäneen tajuntani”. Ko. sanontaa käytetään paljon proge-musiikin yhteydessä, mutta progestahan tässä ei toki ole kyse, vaan juurevasta ja rehellisestä rock’n’rollista. God damn!
Backsliders aloitti jo 1970- ja 80-lukujen vaihteessa kvartettina, joka ennen 80-luvun puoltaväliä typistyi trioksi. Ensimmäistä levyä ”FTW Blues” purkitettiin kokoonpanolla:
Marko Hirsma laulu ja basso
Dan Eklund kitara
Antti Haglund rummut
FTW Blues antoi jo kuvaa siitä mitä vuosien varrella tuleman pitää. Kelpo ensilevytykseltä tälle kokoelmalle on kelpuutettu kolme avausraitaa ”Hot Rock’n’Roll Band”, ”Fightin’, Ridin’ (Having Fun)” ja ”National Nightmare”. Tosin ensin ja jälkimmäisenä mainittu ovat singleversioita.
Vuotta myöhemmin levykauppojen hyllyille kolahti jo mainitsemani ”Nobody Rides For Free” ja sen olisinkin kelpuuttanut vaikka kokonaisuudessaan tälle levylle. Näitä reippaita ralleja edustavat aina yhtä rankoilta kuulostavat ”Do It Again”, ”I Blow My Head Away” ja ”Undertaker”. That’s what I call ass kickin’ rock’n’roll!
Levyn julkaisemisen jälkeen basisti-laulaja Hirsma katkoi kätensä moottoripyöräonnettomuudessa ja basson varteen tuuraajaksi hankittiin Olli Hilden. Hirsman hyppysten taas kestäessä basson renkutusta, Hilden siirtyi kitaran varteen ja näin Backsliders sai legendaarisimman kokoonpanonsa.
Siitä lähtien aina seuraavaa Backsliders levyä odotettiin kuin kuuta nousevaa. Ja tulihan niitä sieltä. Vuosien myötä soittotaitoon tulee tietysti varmuutta ja seuraava Backsliders albumi ”Same Shit Different Day” olikin jo ammattimaisemmin kokoonpantu äänitetodiste siitä, että kyllä Suomessakin osataan. Miehekkäät riffit ja sanoitukset ovat kunniassaan ja niistä sessioista tälle koosteelle ovat päässeet kappaleet ”Willing But Weak”, ”Mescalero” ja ”Hot Blood”. Muitakin olisi toki taas meikäläisen mielestä mahtunut, onhan se varma!
Loput kappalevalinnat keskittyvät kahteen viimeiseksi jääneeseen levyyn ”Double Or Nothing” (1991) ja ”No Pain, No Gain” (1994). Niiltä on yhteensä puolet levyn biiseistä. Meno on edelleen rankkaa ja sanoisinko henkisesti vapauttavaa. Niin kuin kunnon rock’n’rollin” tuleekin olla. Kaksi kappaletta on valittu myös Backslidersin ja Albert Järvisen yhteisprojektin Flashbackslidersin albumilta ”Let’s Go Rockin’ Tonight”. Tuossahan oli ideana, että Backsliders soittaa yhdessä Albert Järvisen kanssa Hurriganes-suosikkejaan ja tällä niistä näytteeenä ovat ”Down The Line” ja ”Mr. X”. Kelpo poljentaa!
Vähän Flashbackslidersin kiertueen jälkeen Albert Järvinen päätti maallisen matkansa, mutta se ei vielä riittänyt koettelemukseksi Backslidersille. Nimittäin rumpali ja yhtyeen perustajajäsen Antti Haglund poistui myös keskuudestamme. Antti Kalervo Haglund kuoli sydänkohtaukseen keväällä 1991. Itse muistan kuin eilisen päivän, kun kuulin asiasta. Olin silloin Lemminkäisen Maalitehtaalla hommissa ja iltavuoron tauolla radiossa kerrottiin tapahtuneesta. Itse asiassa kuulin sen verran siinä vaiheessa, että joku Backslidersin jäsenistä oli menehtynyt. Pakkohan asia oli sitten selvittää soittamalla kavereille ja niinhän siinä oli sitten käynyt, että Anahan se.
Hirsma piti kuitenkin yhtyeen vielä hengissä ja rumpuihn pestattiin Marko Kainulainen, joka soittaakin sitten viimeiseksi jääneellä ”No Pain, No Gain” –levyllä. Backsliders yhtyeenä tuli kuitenkin tiensä päähän 22. päivä lokakuuta 1994, kun se soitti Tavastialla viimeisen keikkansa. Hirsma keskittyi sen jälkeen prätkäkuvioihin ja Eklund sekä Hilden jatkoivat soittamista toisaalla.
Perimmäinen idea ei ollut kuitenkaan haudata Backslidersiä kokonaan. Aika kuitenkin kului ja lopulta kohtalokin puuttui taas peliin. Marko Hirsma oli jo pitkään ollut vaikuttava henkilö ja jopa johtohahmo suomalaisessa biker- ja MC-maailmassa. Se taas tarkoitti sitä, että myös vihamiehiä löytyi. Marko Asser Hirsma ammuttiin kuoliaaksi kotitalonsa pihalla lokakuun 20. päivä 2001.
Varmasti voidaan sanoa, että Backsliders ja sen jäsenet olivat, ja osa on edelleen, omansalaisia ihmisiä. Omista periaatteistaan kiinni pitäneitä rock’n’roll -jääräpäitä. Niin hyvässä kuin huonossakin. Tämä kokoelma on loistava osoitus siitä hyvästä. Kuriositeettinä mainittakoon, että yhtye teki suurimman osan biiseistään itse ja ne muutamat lainabiisit olivat aina tyylillä valittuja eikä mitään itsestäänselvyyksiä.
Tämä kokoelma on ehdottomasti tutustumisen arvoinen, jos yhtään pitää rankemmasta rock’n’rollista. Ja vaikka biisit sijoittuvat aikajanalla pitkälti 80-luvulle, mistään sukkahousuhevistä ei todellakaan ole kyse. Keep that in mind!
Mielenkiintoinen seikka tässä kokoelmassa on vielä se, että biisit tälle levylle kaikkien loistavien Backsliders sävellysten ja sanoitusten seasta on kuin onkin valinnut itse Marko Hirsma. Hän oli ehtinyt kehitellä ideaa jo ennen kuolemaansa, mutta vasta nyt Juho Juntusen maallisella avustuksella on homma saatu hoidettua loppuun asti.
Rock Ness