

"Tämä on yksi pieni tarina, yksi näkökulma. Tämän kaltaisia tarinoita on tuhansia."
Haluutsäki? -elokuva kertoo bestiksistä Lindasta (Roosa Luhta) ja Suvista (Satu Lindgren), jotka ovat tunteneet toisensa jo vuosia. Ystävysten välille tulee riitaa ja heidän tiensä erkanevat. Suvi liittyy koulun suosituimman tytön Lauran (Virva Lahdensuo) jengiin ja Linda tutustuu Makeen (Joni Avelin), jonka alkoholin käyttö on karannut käsistä. Uudet kuviot tuovat mukanaan uudenlaisia tilanteita jossa tyttöjen omilla valinnoilla on suuri merkitys.
Elokuvan ovat toteuttaneet nuoret, aina käsikirjoituksesta valmiiksi elokuvaksi asti. Ensi-illassa 24.10.2008 elokuvan tekijät kertoivat kokemuksiaan elokuvan tekemisestä.
Haluutsäki? -elokuvasta jaettiin DVD-kopiot Vantaan yläkouluille sekä nuorisotiloille loppuvuoden 2008 aikana. DVD sisälsi 25 minuutin mittaisen elokuvan lisäksi nuorten ja projektinvetäjien haastattelut, valokuvia sekä "making of" -osuuden.
Elokuvan on tuottanut Vantaan kaupungin nuorisopalveluiden ehkäisevän päihdetyön hanke yhteistyössä nuorisoyhdistys Curly ry:n kanssa. Hanketta toteutetaan mediakasvatuksen keinoin ja sitä tukee Opetusministeriö.
Lisätietoja:
Anna Kauppinen
Vantaan kaupungin nuorisopalvelut
Ehkäisevän päihdetyön hanke, mediakasvatuksen keinoin.
anna.kauppinen@vantaa.fi, p. 0400 427 714