Cosplay

Mitä muodostuu kun yhdistetään costume ja play? Tietenkin Cosplay, harrastus jota voi harrastaa jokainen vauvasta vaariin ja jonka harrastajia yhdistää innostus ja mieltymys mangaan, sarjakuvaan, peleihin ja elokuviin. Cosplayn harrastajat valmistavat oman asunsa ja kokoontuvat tapahtumiin esittelemään luomuksiaan ja tapaamaan muita harrastajia.

Cosplayn juuret ujuttautuvat Japaniin, josta se on rantautunut nykyisessä muodossaan länsimaihin 90-luvun puolivälissä. Suuri osa asuista onkin saanut vaikutteita tai perustuu suoraan itämaisen mangan kuvastoihin. Suomessa harrastus lähti räjähdysmäisesti kasvuun Animecon II -tapahtumassa vuonna 2004 ja erilaisia tapahtumia on järjestetty tästä lähtien joka vuosi.

Tapahtumat ovat harrastuksen kohokohta. Tapahtumiin valmistautuminen alkaa ajoissa, oman asun valmistamiseen saattaa kulua tekijästä, työtavasta ja paneutumisesta riippuen muutamista hetkistä useisiin kymmeniin tunteihin. Parhaat asukokonaisuudet palkitaan eri kategorioissa tuomarien valitsemina, tuloksiin vaikuttavat asun lisäksi myös eläytyminen omaan hahmoonsa, ilmeet ja liikkeet ovat osa kokonaisuutta.

Internetistä löytyy runsaat määrät Cosplay-harrastukseen liittyvää juttua, mutta jos haluaa aloittaa jostain, englanninkielinen Cosplay.com kokoaa yhteen harrastajat kansainvälisesti ja Cosplay.fi tarjoaa suomalaisille harrastajille mainion lähtölaskennan kotimaan toimintaan. Sivuilla pääsee tutustumaan mm. asuihin ja taiteisiin, osallistumaan keskustelufoorumeihin, saa vinkkejä pukujen valmistukseen sekä tarkastelemaan, missä päin tapahtumia järjstetään.



Katso myös:
Extra - Facebook